Kaj Niemi – kolumneja

syyskuu 24, 2006

TAIDETTA JA RUPATTELUA

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 20:59

 Kaj Niemi      2.5.2006

 

Vaimollani Marra Ritvolalla on taas kohta taidenäyttely. Työn alla on lisää porukkaaviime kesän eläintarhaan. Silloin oli ”Tikka tuttavineen” heinäkuun ajan Jaalan Taidetuvassa. Esillä oli 24 eläinaiheista kuvaa, jotka oli tehty Wili Leikolan hauskoihin eläinrunoihin.

Nyt on syntymässä 24 uutta eläinkuvaa ja kirja: ”Tikan uudet tuttavat.”, joissa mukana ovat mm. joutsen, jänis, sammakko, hirvi, pöllö, ankka, vuohi ja tiikeri.

Panenpas tähän malliksi yhden Wilin runoista:

Kumijalka

Kengu hihkaisi kaikille: Moikka!
Häntä jäntevä, ei kovin hoikka.
Kädet pienet ja hassut.
Suuret valtavat tassut,
tasajaloilla lentävä loikka!

Kesäkuun alusta kuvat, julisteet ja kirjat ovat esillä Jaalassa Taidetuvassa. Käykäähän katsomassa ja rupattelemassa.

Tuo jutteleminen taitaa olla jaalalaisten elämäntapa. Olen tykästynyt, kun kylän raitilla ihan ventovieraat ihmiset tervehtivät ja jäävät keskustelemaan. Siinä sitten muutama minuutti puhutaan säästä ja kylän kuulumisista. Kivasti oppii tuntemaan muita ihmisiä. Kiitos teille.

Aikoinaan tervehtiminen oli tavanomaista myös Kouvolassa, mutta jonnekin se on vain hävinnyt ajan mittaan. Mennessäni opiskelemaan Helsinkiin, jäin kaipaamaan ihmisten ystävällisyyttä. Samassa kerrostalossa asuvat eivät moikanneet toisiaan, rupattelemisesta puhumattakaan.

Kesä on tulossa kovaa vauhtia ja aurinko lämmittää. Kesän ensimmäinen merkki on se, kun veneenomistajat kunnostavat paattiaan. Näinä aikoina jäätkin ovat lähteneet ja innokkaimmat pääsevät kalaan tai purjehtimaan.

Nuo purjehtijat ovat ihan oma ihmisrotunsa. Muut veneilijät ovat yleensä menossa jonnekin, mutta seilaajat ovat laiturista lähdettyään vesillä, eikä heillä ole minnekään kiire. Pelkkä oleminen liikkuvassa veneessä riittää.

Aikoinani naureskelin, kun kuulin, miten pääsee halvalla nauttimaan purjehduksesta. On seistävä kylmässä suihkussa sadeasu päällä ja heiteltävä satasen seteleitä vessan pönttöön.

En ole kokeillut satasten repimistä edes pottaan, mutta purjehtimista kylläkin. Se on upeaa. Kunhan Kimolan kanava kunnostetaan, pääsevät purjehtijatkin Päijänteeltä Pyhäjärvelle. Ja tietysti toisin päin.

Sitä odottaessa toivotan kaikille lukijoille hyvää kesää.

DIESELIÄ JAALASTA

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 20:57

Kaj Niemi 3.4.2006

 

Voikkaan paperitehdas ajetaan alas ja nyt pähkäillään, mistä löytyisi korvaavaa työtä. Joku on esittänyt, että Voikkaalla ruvettaisiin tekemään biodieseliä. Tuohon on jo vastattu, että sehän on viherpipertäjien touhua.

Vakavalla naamalla uskon asiaan. En poliitikkojen näpertelyyn, vaan todella isoon bisnekseen.

Jostain syystä biodieselistä puhuttaessa ajatellaan, että maanviljelijät kasvattaisivat pajuja tai muuta vastaavaa ja tekisivät siitä traktoreihinsa polttoainetta. Eli homma olisi kotitarveaskartelua.

Maailmalla pumpattava öljy on muodostunut aikoinaan metsien jäätyä maanjäristyksien jälkeen puristukseen ja maapallon ytimen lämmittäessä niitä lopputuloksena syntyi öljyä. Prosessi kesti miljoonia vuosia.

Nykyään osataan tehdä sama prosessi teollisesti. Ruotsissa yli 40 % dieselistä tehdään risuista ja kannoista. Viimeksimainitusta saadaan enemmän öljyä kuin rungosta. Jostain syystä Suomessa ei asiaan olla lämmitty. Olisivatkohan väärät ihmiset asialla?

Pari dieseltehdasta on syntymässä, mutta niiden raaka-aine tulee ulkomailta – lähinnä sokeriruoosta tehtyä. Ei litkujen rahtaaminen voi olla halpaa.

Maailman öljyvarastot ovat jo hupenemassa. Todisteena siitä on bensiinin hinnan jatkuva nouseminen ilman, että maailmalla olisi joku kriisi. Voimme varautua, että viimeiset poratut öljylitrat pumpataan 30…50 vuoden kuluessa.

Valtion öljyfirma ei ole reagoinut asiaan mitenkään. Liikenneministeriökin toimii kuin bensaa olisi käytössä ikuisesti – eli lisää rekkoja maanteille tappamaan viattomia vastaantulijoita.

Mutta, jospa ruvettaisiinkin tekemään täysin kotimaista dieseliä Voikkaalla? Päijänteen vesistössä on vieläkin olemassa kaikki entisajan tukinuittoon tarkoitetut puutavaran keräilylaanit, jonne maanviljelijöiden olisi hyvä kuljettaa traktoreineen hakkujätteinä olevat risut ja kannot.

Alukset kävisivät sieltä silppuamassa ja imuroimassa hakkeen lastiinsa ja veisivät sen tehtaalle, jossa siitä valmistettaisiin dieseliä.

Kuusankoskelainen Antero Pulkkanen on esittänyt tämän ajatuksen julkisuudessa. Nk. valtion risupakettipäätöksen mukaan metsähakkeen hyötykäytön pitäisi olla vuonna 2010 12,5 miljoonaa kuutiometriä ja tuplautua seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tässä on sen toteuttamisen tapa.

Suomi pääsisi polttonesteissä omavaraiseksi, kunhan logistiikkaa kehitetään riittävästi. Tämä ei onnistu isolla rekkamäärällä, vaan ainoastaan vesiteitä hyväksi käyttäen, koska se on riittävän halpaa. Hollantilaiset ovat jo tehneet suunnitelman sisävesialuksesta, joka silppuaa ja imuroi risut ja kannot hakkeeksi.

Aluksi tarvitaan Kimolan kanavan kunnostaminen ja sen jälkeen Päijänteen alueen metsäjätteet olisivat Voikkaan dieseltehtaan raaka-ainetta.

Kuinka monella Jaalan isännällä on kantoja metsässä, jotka voisi kiskaista traktorin lavalle ja viedä lähimmälle laanille? Siinäpä pähkäilemistä kerrakseen.

JAALAN PALO

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 20:54

Kaj Niemi 7.3.2006

 

 

Kirkonkylässä paloaseman nurkalla seisoo vuonna 1946 tehty muistokivi kertomassa siitä, että Jaalan kylä paloi kokonaan Kustaa III:n sodassa 1790. Kun valtiaat vihoittelevat, kansa aina kärsii.

Tsekkiläinen humoristi Jaroslav Hasek on pannut asian leppoisaan tyyliinsä kirjansa päähenkilön sotamies Svejkin suuhun: ”Hallitsijat lyövät toisiaan alamaisillaan. Ja alamaiset lyövät toisiaan kranaateilla ja kiväärien pistimillä:”

Vuonna 1789 alkoi Ruotsi-Suomen ja Venäjän välinen sota Kymenlaaksossa, kun Kustaan sotilaat ylittivät Kymijoen Ala-Kouvolassa. Silloinhan raja kulki Kymijoessa. Kustaa III oli tullut siihen johtopäätökseen, että jos hän ei hyökkää Venäjälle, Venäjä hyökkää kohta Suomeen ja vie koko maan.

Sitähän emme ei voi tietää, miten olisi käynyt, jos Kustaa ei olisi hyökännyt. Joka tapauksessa Venäjä valtasi koko Suomen vain 19 vuotta myöhemmin.

Sodan loppuvaiheessa, kesäkuun alussa 1790 venäläisten kasakat määrättiin tekemään iskuja suomalaisia siviilejä kohtaan. Nykyisen Kuusankosken ja Jaalan alueella oli siihen aikaan 13 kylää, joita suojelemassa oli n. 300 miehen rajavartiosto jaettuna kolmeen rajakylään.

Kun kasakat tulivat Suomen puolelle Pyörylän kylään, lähtivät rajavartijat pakoon ampumatta laukaustakaan. Siviilit saivat hoitaa itsensä kuinka pystyivät.

Vaikka siihen aikaan ei ollut kännyköitä tai puhelimia, tieto vihollisen hyökkäyksestä levisi nopeasti kaikkiin alueen kyliin ja ihmiset lähtivät pakoon metsiin ja takamaille.

On muistettava, että sen aikaiset tiet olivat kärripolkuja, joten kaikki kulkivat hitaasti. Myös sotilaat, koska kylien ryöstäminen ja sytyttäminen vei aikansa. Kyseessä oli myös kasakoiden palkkapäivät, koska ryöstösaalis kuului heille.

Jaalan kirkonkylä poltettiin maan tasalle. Uhreja oli kolme vanhaa leskeä – yhden ikä 100 vuotta – kolmevuotias lapsi ja nuorukainen, jotka kaikki tapettiin. Mummot olivat sen verran vanhoja, etteivät olleet jaksaneet paeta metsään.

Valitettavasti lähteessäni ei ole tietoa kuinka monta viikkoa kasakat riehuivat alueella. Joka tapauksessa ihmiset palasivat kotisijoilleen vasta syksyn tullessa. Heillä oli edessään iso työ asuinrakennusten, navettojen, aittojen jne. jälleenrakentamisessa. Puhumattakaan siitä, että pellot oli tuhottu. Seuraava talvi oli nälkätalvi.

Sama kohtalo oli kaikilla alueen kylillä. Pyörylän ja Jaalan lisäksi venäläiset polttivat Erävesalan, Leppäniemen, Siikakosken, Keltin, Maunukselan, Kuusanniemen, Pilkanmaan, Kyöperilän (Voikkaa), Parikan, Paljakan ja Palojärven.

* * *

Palon muistokivi on kulunut ja siihen kasvanut jäkälä on peittänyt tekstin.. Tässä olisi paikallishistorioitsijoille pieni työmaa. Kiven teksti pitäisi raaputtaa esille. Koska kirjaimet on kaiverrettu, ehdotan niiden maalaamista tai pikeämistä mustiksi, jolloin teksti näkyisi myös ohiajaville.

Oletan, että ajatus muistokivestä syntyi viime sodan jälkeen, kun silloiset jaalalaiset huomasivat, että lähes 160 vuotta aiemmin oli Jaalalaisille käynyt paljon, paljon huonommin.

Jos jollakin on parempaa tietoa, sen voi lähettää Jaalalainen-lehden toimitukseen.

 

KEHUJA

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 20:43

Kaj Niemi 13.2.2006

 

Sain ensimmäisen lukijakirjeeni. Se oli kukkasin koristeltu. Lehden päätoimittaja ojensi sen minulle henkilökohtaisesti ja taisi olla jopa uteliaampi kuin minä tietämään, mitä siinä lukee.

Olen pakinoinut eri lehtiin viitisentoista vuotta ja tämä oli ensimmäinen saamani kirje. Yleisönosastoissa olen kyllä saanut vastinetta laidasta laitaan. Mutta sehän on kirjoittajan tarkoituskin. Saada ihmiset ajattelemaan ja ottamaan kantaa asioihin.

Avasin kirjeen jännittyneenä. Se oli ystävällinen ja kertoi siitä, että kirjoittaja oli aikoinaan ostanut koiran Jaalan Pökölästä. Hyvä koira oli ollutkin. Ja eli kauan – 17-vuotiaaksi asti. Kiitokset palautteesta.

Nyt tiedän Pökölästä ainakin sen, että sikäläiset koirat ovat mukavia ja elävät kauan. Lukija toivoi, että kirjoitan Pökölässä käyntini jälkeen kotiseutumatkan annista. Lupaan tehdä sen.

Entisessä kotikaupungissani Kouvolassa käydessäni, moni tuttu ihmettelee, miksi muutin Jaalaan. Kerroin, että kaikki tarvittavat palvelut ovat puolen kilometrin säteellä. Minun ei tarvitse käynnistää autoa esimerkiksi kauppareissua varten. Se tieto riitti heille.

Jokunen on jopa kysynyt, että onko hänellä mahdollisuus muuttaa Jaalan mökilleen ympärivuotisesti, vai onko se vielä kiellettyä. Mistäköhän ihmisille on tullut se käsitys, ettei omassa mökissään saisi asua?

Kysyin asiasta kunnantalolta ja sain tietää, että jos muuttaa kirjansa Jaalaan kesäasunnolle, mökille on haettava käyttötarkoituksen muutosta. Henkikirjoittaja ei enää tarkista, onko rakennus asuinrakennus vai loma-asunto.

Kouvolan reissulla tapasin myös Kymenlaakson rallin vetäjän, joka tuli kehumaan Jaalalaisia. Tammikuun lopussa ralli kulki myös Jaalan maisemissa ja varikkostoppi oli kirkonkylässä Liikasenmäellä ja koululla.

Vetäjä kertoi, että Jaalassa homma toimi todella hienosti. Opastukset ja muut tehtävät hoidettiin isolla porukalla ja mallikkaasti. Vetäjä lähetti suuret kiitokset tekijöille.

Jaalalaisten kehuminen tuntui hyvälle ja kuljinkin loppupäivän rinta rottingilla.

Vaimo kertoi, käynnistään Jaalan rumalla asemalla. Korjaamolla oli kova kiire. Ilmanpaineiden tarkastus onnistui kuitenkin ystävällisen asiakkaan toimesta, joka oli kuunnellut keskustelua ja tarjoutui hommaan. Työ sujui nopeasti hyytävässä ulkoilmassa. ”Täällä Jaalassa tämmöinen apu kuuluu asiaan. Ota vaan kynä käteen ja jatka piirtämistä!” mies huikkasi sisälle mennessään.

Viime vuonna varusmieskaverini Wili Leikola ja vaimoni Riitta Ritvola tekivät 24 eläintä käsittävän eläinruno- ja kuvakirjan. Kuvat ja runot olivat esillä Taidetuvassa viime heinäkuussa. Nyt on syntymässä jatkoksi lisää 24 eläintä, joista on myös tulossa kirja ja julisteita. Nämä ja originaalit ovat näytteillä ensi kesäkuussa Taidetuvassa.

PÖKÖLÄ

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 20:29

Kaj Niemi 10.1.2006

 

 

Koulun pihalla oppi aikoinaan enemmän asioita kuin oppitunneilla. Mm. maantietoa opetti hyvin sanonta: ”Ulkomaille Uttiin, kaukomaille Kaipiaisiin ja itämaille Iittiin”. Muuten hyvä, mutta Iitti oli kyllä Kouvolasta katsottuna lännessä.

Kun joku käskettiin häipymään seurasta, kehotettiin häntä lähtemään Iitin Kuuksoon. Minulle selvisi vasta paljon myöhemmin, että sen niminen paikka on todellakin olemassa. Kesäisin ajan mielelläni Kuukson läpi, koska maisema on kuin suoraan 50-luvun Suomi-filmistä. Kylä on ihastuttava.

Kakarana Kuukso oli joku kaukainen paikka, jota kauempana oli vain Pökölä. Jos komento painumisesta Iitin Kuuksoon ei toiminut, sanottiin: painu Jaalan Pökölään! Itse luulin kymmeniä vuosia, että Pökölä on vain sanaleikki. Sillä ilmaistiin mielestäni samaa kuin painu Timbuktuun tai niin kauas kuin pippuri kasvaa.

Jaalaan muutettuani ja karttaa ihmetellessäni törmäsin Pökölä-nimeen. Se herätti vanhat muistot ja siitähän ei voinut tulla kuin hyvälle tuulelle. Piti oikein ruveta utelemaan, mitä Pökölässä on.

Kun juttelin asiasta vs. kunnanjohtaja Sirkka Kettusen kanssa asiasta hän kehotti pilke silmäkulmassa, että selvittäisin missä Pökölän keskusta sijaitsee ja pyysi kertomaan sen myös itselleen. Silloin tajusin, että kylä taitaa olla aika harvaan asuttu.

Viime kesä meni vaimon taidenäyttely- ja kirjatouhussa ja yllättäen olikin syksy ja sadekelit. Kuka sitä sellaisella kelillä lähtisi kotiseuturetkelle?

Olemme kesäisin harrastaneet matkailussamme pienten teiden menetelmää, jolloin matkustamme esimerkiksi Helsinkiin Iitin, Kausalan, Artjärven, Myrskylän ja Pornaisten kautta. Aikaa kuluu, sillä vauhti ei voi olla päätähuimaavaa kapeilla teillä. Se sopii meille. Ja mitä nähtäävyyksiä tuleekaan vastaan!

Pohjois-Kymenlaaksossa pienten kyläteiden varrella on enemmän katselemista kuin alueen kaupungeissa. Pikkuteillä pääsee yllättymään, kun eteen tulee häikäisevä maisema tai vanha kulttuurirakennus.

Jaalassa tehtiin viime vuonna iso urakka, kun kaikki nähtävyydet selvitettiin yhteisvoimin kunnan ja asukkaiden kanssa.. Nyt ne on asetettu nettiin ja jokaisella on mahdollisuus tutustua sivustoihin:

www.jaala.fi/jaalanakyvissa/etusivu/index.php ja www.perinnepiirit.com .

Näillä sivuilla esitellään kauniita maisemia ja historiallisia paikkoja. Projektilaiset ja perinnepiirit ovat tehneet oivallista työtä. Hattua täytyy nostaa.

Kävin katsomassa, mitä Pökölästä löytyy. Nähtävyyssivuilla oli valokuvat kylän raitista. Perinnepiiri tiesi lisäksi Huutomäen ja koulupolun Paljakkaan.

Kunhan puut ovat lehdessä, teemme kotiseuturetken Pökölään. On se niin erikoinen paikannimi.

.

MATKAILUA JAALASSA

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 20:28

Kaj Niemi 11.10.2005

 

Jaalasta on muutamassa vuodessa tullut tunnettu matkailupaikkakunta. Werlan saama tunnustus maailman perintökohteena on lisännyt turistien määrän moninkertaiseksi.

Aiemmin Jaalassa käytiin tuttujen mökillä. Kalastettiin, saunottiin, grillattiin ja nautittiin kesäjuomia. Näinhän se jatkuu vieläkin, mutta sitä ei tilastoissa lasketa turismiin, joten kuntaa ei ole esitelty matkailupalstoilla.

Suurin osa Werlan kävijöistä on päiväturisteja, jotka kiertokäynnin lisäksi juovat kupposen kahvia ja purevat pullaa. Osa ostaa muistoesineen tai jopa tilaviiniä. Kirkolle eksyy aniharva ja hekin yleensä kyselevät, miten sieltä pääsee Kouvolaan tai Heinolaan.

Mutta tämä on vain osatotuus. Jaalan majoitusyrityksissä yöpyy kesäaikana satoja turisteja. Majoitusta tarjoavat monen kokoiset yritykset. Kestikartano Aurantola upeine maisemineen ja suurine tiloineen viehättää monia, mutta löytyy myös muutaman mökin vuokraajia erähenkisille.

Olen kuullut, että viime kesä oli majoitusmielessä kaikkien aikojen paras kesä. Säällä oli tietenkin merkityksensä, mutta kyllä Jaalan tunnettuuskin on lisääntynyt huomattavasti.

Kaksi majoitusyritystä on erityisesti jäänyt mieleen. Kumpikaan niistä ei ole päätoiminen, vaan omistajat tekevät normaalin työn lisäksi toisen työpäivän hoitaessaan turistien hyvinvointia.

Huhdasjärven Sinibell on esimerkki yritteliäisyydestä. Suikkasten opettajapariskunta uhraa kesälomansa ja muunkin vapaa-aikansa turistien majoitukseen. Sinibell sijaitsee järven ja joen välissä, pienellä mäellä. Paikka antaa ulkomaiselle turistille hyvän käsityksen suomalaisesta maalaismaisemasta, vieraanvaraisuudesta ja kodikkuudesta.

Majoitustiloja on yhden hengen aittahuoneesta useamman hengen mökkeihin. Kielitaitoa ja ruuan laatua löytyy vaativimmallekin turistille. Siellä on jopa hemmottelusali terapiakylpyineen, solariumineen, voimailupenkkineen, stepperineen, kuntopyörineen ja seitsemän erilaista kuntopöytää.

Toinen säväyttävä paikka on Kimolan kanavan lahdella oleva Kukkulinnantupa. Kaksikerroksinen hirsirakennus on pystytetty mäen syrjään ja sieltä on aivan ihastuttava näköala lahdelle. Tupaan mahtuu majoittumaan pitkäli toistakymmentä vierasta, joten se on suosittu mm. ryhmämatkailijoiden ja juhlien viettäjien parissa. Aktiviteetteja varten asiakkailla on käytössään vene, kanootti, kalastusvälineitä jne.

Kukkulinnantuvan on rakentanut Jälkön perhe, jonka perinteinen elinkeino on maanviljelys. Heidän kotitilansa sijaitsee lahden toisella puolelle vastapäätä Kukkulinnanmäkeä. Tällä perheellä riittää energiaa maanviljelyksen ja matkailun lisäksi. Keskitalon Maatilaleipomossaan tilan isäntä leipoo poikiensa avustamana – heidän torimunkkinsa ovat maakunnan kuulut. Lisäksi emäntä brodeeraa ja pojillakin on kehittymässä uutta liiketoimintaa.

 

Kohta vuoden Jaalassa asuneena, voin vain todeta, että pieni on kaunista ja ennenkaikkea tehokasta. Kaupungeissa asukkaat vaativat, että yhteiskunta järjestää heille hyvinvointia. Maalla ihmiset tekevät sen ihan itse.

http://www.aurantola.fi/

http://www.sinibell.com/

http://www.kukkulinna.com

KAVERI KEHUI

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 20:19

Kaj Niemi     17.11.2005

 

Tapasin vanhan armeijakaverini, joka oli juuri päässyt eläkkeelle. Valtion virkamiehet pääsevät aikaisin. Hän oli asunut Espoossa viimeiset kaksikymmentä vuotta. Nyt hän asustaa Jaalassa mökillään.

Lähikaupan lihatiskillä jäimme juttelemaan ja utelin tietysti, että miksi hän on muuttanut Jaalaan. Kaveri kertoi, että rahan takia. Tuohan teki kenet tahansa uteliaaksi, joten hän sai selittää:

- Mietipäs vähän! Meillä oli Espoossa rivitalon pätkä ja Jaalassa iso rantamökki. Olemme aina tykänneet luonnosta ja kalastamisesta, joten vietimme lähes kaikki vapaa-aikamme mökillä.

- Vaimo rakastaa marjastamista ja sienestämistä ja jopa tykkää kalojen perkaamisesta, joten hänelle mökkielämä on kaikki kaikessa. Luonnon rauhaa ja leppoisaa oloa.

Epäilin kyllä tuota tarinaa kalojen perkaamisesta. Mutta kun kaveri vakuutti vakavalla naamalla, oli ihan pakko uskoa. Hän jatkoi:

- Vaimoni luennoi vielä pari vuotta muutaman kerran kuussa, joten päätimme myydä rivitalon ja ostaa Helsingistä yksiön. Nykyhinnoilla kauppa oli erittäin kannattava.

- Näillä välirahoilla pantiin mökki viimeisen päälle asuttavaksi. Siellä on vesipumppu, jääkaappi, pakastin, mikrouuni, pesukone ja kuivausrumpu sekä jopa kuivauskaappi. Ja kaikki lelut, kuten tietokone, digiboksi, litteä telkkari, DVD ja kotistudio.

- Kyllä meillä nyt on paremmat tilat kuin rivitalossa. Eivätkä naapurit ole heti seinän takana.

Ihmettelin, että eikö tuollaisen rakentamisessa ole ollut kova homma, johon hän hymyili:

- Jaala on täynnä alan miehiä. Soitto vaan ja sähkömies tai timpuri saapuu. Kauankos luulit sen kestäneen Espoossa?

Eihän minulla ole käsitystäkään pääkaupunkiseudun palveluista, joten jäin vain kuuntelemaan.

- Jos halusit timpurin tekemään saunaremonttia, sait odotella vähintään pari kuukautta. Ja hintataso on aivan toinen kuin täällä.

- Espoosta on yhtä pitkä matka Hesan keskustaan kuin Jaalasta Kouvolaan. Yritäpäs ehtiä Hesassa yhden päivän aikana käymään rautakaupassa, keittiökalustemyymälässä, taimipuutarhassa ja passitoimistossa. Tehtävä mahdoton. Kuusaalla ja Kouvolassa mm. vaatteet ovat paljon halvempia kuin Hesassa.

Rupesi jo tuo kehuminen pännimään, joten minun oli pakko kysyä, eikö mikään ole huonosti täällä maalla.

Kaveri haroi pitkän aikaa tukkaansa ja rupesi lopuksi hymyilemään:

- Onhan sellaista, mitä olen kaivannut. Jaalassa ei ole katusoittajia näkynyt. Kesällä niitä on kiva kuunnella ja tuntea itsensä armolliseksi, kun viskaa lantin pakkiin.

Kauppias tuli touhukkaana ja kysyi:

- Mitä laitetaan pakettiin?

IHMEELLINEN AMERIKKA

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 20:13

Kaj Niemi 31.8.2005

Amerikka on hauska maa – suorastaan naurettava. Siellä voi törmätä tapoihin ja säännöksiin, joiden mieltä voi vain arvailla.

USA on maa, missä pizza tulee nopeammin kotiin kuin ambulanssi. Siellä on varattu invaliideille parkkipaikat yleisölle tarkoitetun luisteluhallin edessä.

Siellä myydään lääkkeitä sekatavarakaupoissa. Mutta apteekkitiski on hallin perällä, kun taas tupakat ja viinat saa ostaa oven pielestä.

Amerikka on terveysintoilijoiden luvattu maa. Mäkkärissa he tilaavat tuplahampurilaiset, isot ranskalaiset ja Coca-Cola Lightin. Jos ostaa hot-dogeja eli hodareita, ovat nakit 10 kpl ja sämpylät 8 kpl paketeissa. Siellä on myös elokuvateattereiden kassa-automaateissa neuvot sokeiden kirjoituksella.

Asiakasturva on siinä maassa ylimitoitettu. Joku kaatoi drive-in kuppilassa kahvin syliinsä ajaessaan parkkipaikalle ja poltti herkät paikkansa. Hän vaati miljoonakorvauksia, koska mukissa ei ollut varoitusta. Ja voitti!

Tästä ovat muut firmat ottaneet mallia ja ne työllistävät lakimiehiä teettämällä tuotteisiinsa varoituksia kaiken maailman mahdollisuuksista. Yksi tuttuni on keräillyt niitä, joista osa on tässä.

Seras-niminen firma on pannut tukankuivaajaan neuvon: ”Ei saa käyttää nukkuessa.” Mielestäni fööni pitää niin kamalaa ääntä, ettei sen lähellä nuku kukaan.

Fritosin chips-tuutissa on myyntiä edistävä lause: ”Ehkä olette jo voittaneet! Ei ostopakkoa. Tiedot pakkauksen sisällä.” Onkohan mainos suunnattu myymälävarkaille?

Dialin saippuapaketissa on järkeen käypä ohje: ” Käytetään kuten tavallista saippuaa.” Ja Swansonin pakasteessa on neuvo: ”Tarjoiluvihje: sulattakaa.” Siis vain vinkki.

Tescon tiramisurasiassa varoitetaan: ”Älkää kääntäkö ylösalaisin!” Ihan hyvä, mutta neuvo on rasian pohjassa.

Marks & Spencerin eineksessä huomautetaan: ”Tuote voi olla keittämisen jälkeen kuuma.”

Rowentan silitysraudan myyntilaatikossa on varoitus: ” Vaatetta ei saa silittää sen ollessa käyttäjän päällä.” Miksei muuten – säästäisihän se aikaa, kun ei tarvitsisi riisuutua ja uudestaan pukeutua.

Bootsin pikkulapsille tarkoitetussa yskänlääkkeessä lukee: ”Lääkkeen ottamisen jälkeen ei saa ajaa autoa tai käyttää koneita.”

Huippu lienee Nytolin unilääke, jossa huomautetaan: ”Huom! Lääke voi aiheuttaa väsymystä.”

Samaan sarjaan kuuluvat useimmat jouluvalot, joissa tarkennetaan: ”Sisä- ja ulkokäyttöön.” Onkohan niitä tarjoitus käyttää jossain muuallakin?

Eräässä lapsille tarkoitetussa Teräsmies-puvussa on huomattu hyvin tärkeä varoitus: ”Puvun käyttö ei mahdollista lentämistä.”

Sainsburyn pähkinäpussissa on neuvo: ”Varoitus: sisältää pähkinöitä!”

American Airlinesin pähkinäpussissa on ytimekäs opastus: ”Käyttöohje: Avaa paketti. Syö pähkinät.”

Ei voi kuin todeta, että kyllä asiat ovat Suomessa aika hyvin. Täällä rehellinen maalaisjärki on vielä voimissaan.

RUNOJA

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 19:56

Kaj Niemi 14.7.2005

Suurin osa miehistä lienee sitä mieltä, että runot ovat naisten laji. Naiset kuuntelevat matineassa, kun pitkätukkainen, huonoryhtinen nuorukainen lukee kimittävällä äänellä sekavaa tekstiä. Ja ovat niin kultturelleja että.- pthyi!

Tämän vuoden aikana olen itse joutunut pyörtämään mielipiteeni runoista. Syynä on se, että olen tutustunut hauskoihin runoihin, joissa on mukana kunnon annos elämänviisautta. Kyseessä on vanhan armeijakaverini Wili Leikolan riemukkaat aikaansaannokset.

Pihagrillissä

ruskettuu porsaan kylki

pilvisäälläkin.

Leikola on jo 10 vuotta ihastellut japanilaisten haiku- ja tankarunoja. Hän on innokkaasti mukana japanilaisten runojen piirissä, jonka nettisivuilla esitellään jäsenten aikaansaannoksia.

Vaimoni Marra Ritvola on kevään aikana kuvittanut Leikolan eläinrunot ja niistä on painettu kirja. Lisäksi on teetetty julisteita ja postikortteja. Kaiken huipuksi onnistuimme saamaan Jaalan Taidetuvan käyttöön heinäkuuksi, joten siellä ovat näytteillä alkuperäiset piirrokset ja muitakin runoja kuin kirjaan tulleet.

”Olo on niin kuin

ois päätä puulla lyöty!”

valitti tikka.

Kirjassa eläimiä on kissasta sarvikuonoon. Veikeitä ja kodikkaita. Julisteiden myyntiluvuista päätellen kaikista eläimistä on pidetty yhtälailla, joten mikään ei ole päässyt selvästi muita suurempiin myyntilukuihin.

Olen muutamana päivänä ollut näyttelyvahtina. Parempaa hommaa ei olekaan: tapaa ihmisiä ja pääsee juttelemaan heidän kanssaan kaiken maailman asioista. Eivätkä jaalalaiset tai kesäasukkaat mitään tuppisuita ole.

Pihlajapuussa

tilhien kesto-menu:

Sorbus raakana.

Tässä pakinassa esillä olevat runot eivät ole eläinkirjassa. Ehkäpä pikkulapset eivät ymmärtäisi niiden sanomaa.

Näyttelyn avajaisissa 1.7.2005 kävi viitisenkymmentä kutsuvierasta ympäri Suomea. Kun virallinen aika loppui, jäimme jaalalaiset ja muutama muu siivoamaan paikkoja ja nauttikmaan lopuista eväistä. Silloin Wili Leikola esitti hyvää näyttelijäntaitoa omaavasti seuraavan runonsa:

Ammutarpeille PuuCeessä kykin.

Katsoi hiiri, kun torttua lykin.

Hyvin maaliin kuin näin,

suorasuuntasin päin.

Huusin ”Tulta!” Ja laukaisin tykin.

VINKKEJÄ KESÄMÖKKILÄISILLE

Kategoria(t): JAALALAINEN — kaj20 @ 19:48

Kaj Niemi 21.5.2005

Tänä vuonna kesä yllätti. Tavallisestihan vain talvi yllättää – autoilijat.

Kun lämpö tuli Jaalaan, se tuli tosi nopeasti. Koivut eivät ehtineet olla hiirenkorvilla kuin muutaman päivän ja sitten olisi jo melkein päässyt vihtojen tekoon.

Laskevan kuun aikana ei kannata tehdä vihtoja, vaan vanhan viisauden mukaan ne on tehtävä uuden kuun aikana. Silloin eivät lehdet varise kiukaalle tai jää iholle. Ei sen puoleen, olisihan se mukavaa, kun vaimo olisi ihan vihreä.

Aito vihta sidotaan yhteen pannalla, joka tehdään vihta-aineista. Parista ohuesta oksasta riivitään lehdet pois ja vitsakset kierretään toistensa ympäri ja lopuksi vihdan kädensijan ympäri. Jotka eivät tuota osaa käyttäkööt narua.

Tavallisille tallaajille annan hyvä neuvon: leikatkaa risasta polkupyörän renkaasta sentin levyisiä kumirenkaita ja pujotelkaa ne vihdan varteen. Ei tarvitse manata ja vihta pysyy hyvin kasassa. Mutta muistakaa ottaa lenkit pois ennen kuin sytytätte kuivilla vihdoilla tulen kiukaaseen seuraavan kerran. Tämä nimimerkillä ”kokemusta on”.

Ja sitten kalastukseen.

Suomessa on ainoastaan yksi laiskottelutapa, joka on sallittu ja suorastaan suotava. Se on mato-onkiminen. Ja mieluiten veneestä, koska siellä on helpompi maata puoliunessa. Eivätkä paarmat ja hyttyset vaivaa.

Itse jätin tavallisen koho-ongella pyytämisen jo vuosia sitten, kun löysin pohjaongen. Tuon muutaman kymmenen sentin pituisen pätkän, jossa ei ole kohoa. Ei tarvinnut enää pitää edes toista silmää auki kohoa vahtiessa. Kyllä sen tuntee, kun kala käy nykäisemässä tai kun se tarttuu koukkuun ja lähtee viemään.

Kannattaa hankkia onki, joka kelluu tai jossa on rannelenkki. Muuten se on entinen onki alta aikayksikön, kun ote kirpoaa unen tullessa. Tämäkin on kokeiltu.

Ajatelkaa: aurinkoinen järvi, hiljainen tuulenvire ja muutama hassu pilvenhattara sinisellä taivaalla. Jossain kaukana kuikan huuto. On lämmin ja kaikki on hyvin. Ei sillä saaliillakaan ole sinänsä mitään merkitystä nautittaessa kesästä ja iltapäivänokosista. Ja naisväki odottaa rannalla saavansa kohta kalaa. Mutta kalaonnellehan ei mahda mitään.

Veneessä voi tulla jano, joten virvokepullo on tarpeen. Mutta miten sen pitää kylmänä? Tietysti kalastajan jääkaapilla. Tämä on ikivanha laite, joka perustuu haihtumisen aiheuttamaan lämmönsiirtoon.

Kalastajan jääkaappi tehdään villasukasta ja täydestä pullosta. Pullo työnnetään sukkaan ja sukka kastellaan litimäräksi. Sitten ne asetetaan veneen pohjalle mahdollisimman kuumaan ja mieluusti myös tuuliseen paikkaan.

Kun vesi haihtuu sukasta, se vie osan pullon lämmöstä mukanaan, jolloin sisältö kylmenee. Tuulisella säällä voi juoman lämpötila olla jopa alle +10 astetta. Ja viileä virvoke raikastaa eloa kummallisesti.

Yhdessä sotaharjoituksessa pojat rakensivat reserviläisen jääkaapin vanhasta saavista ja villahuovasta. Ensin vettä ja pari koria juotavaa saaviin. Sitten huopa kasteltiin ja levitettiin saavin päälle ja sivuille mahdollisimman laajaksi ja pidettiin huopa märkänä. Parin tunnin päästä saunajuomat olivat kuin pubin jääkaapista.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää kalaonnea ja virkistävää lomakauden alkua.

Seuraava sivu »

The Rubric Theme Pidä blogia WordPress.comissa.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.